torstai 5. marraskuuta 2015

CX500 kaasuttimen pohjakupin messinkinen ylivuotoputki halki

Sain kaasuttimet paikalleen pyörään ja ihmettelin, kun bensaa tulee vasemman kaasuttimen pohjan tyhjennysnipasta. Tippa minuutissa. Yleisimmät viat ovat joko vuotava pohjan tyhjäysruuvi tai roska neulaventtiilin välissä, jolloin bensa jää virtaamaan, eikä bensantulo sulkeudu. Tällöin messinkistä ylivuotoputkea pitkin lopulta valuu ylimääräiset bensat pois.

Kirirstelin tyhjäysruuvia, jottei se olisi löysällä. Ei auttanut. Tyhjäysruuvikin näytti kuin uudelta. Ei uria eikä mitään.

Otin pohjan irti kaasarista ja painoin sormella kohoa ylöspäin. Se lopetti bensantulon, kuten kuuluukin.

Lopulta laitoin pohjakuppiin bensaa puolilleen. Taas alkoi valumaan tippaa pohjasta.

Tällöin muistui mieleeni, että olen nähnyt keskusteluita, joissa tuo pohjakupin messinkinen ylivuotoputki olisi haljennut. Tällöinhän bensa valuu hiljaa halkeaman läpi ja valuu pohjasta.

Tässä jonkun muun kuva netistä kaivettuna, jossa halkeama silmin näkyy.


Jotkut kirjoittivat, ettei silmällä erottanut halkeamaa, mutta suurennuslasilla erotti.

Itse en nähnyt mitään halkeamaa omassa messinkiputkessa, mutta otin pienen mattoveitsen terän ja sillä kärjellä varovasti pyörittelin messinkiputken ympäri. Tunnustellen, että löytyykö halkeamaa, mihin terän kärki ottaisi kiinni. Ja kyllä löytyi. Kun pieni kolo löytyi, niin se osoittautui halkeamaksi, jota pitkin pystyi ylös alas liikuttelemaan terää.

Selvä homma. Tämä on halki. Ei isosti, ei näkyvästi, mutta juuri sen verran että se vuotaa.
Mietin ensin että laitanko siihen vaan kutistesukan päälle, mutta toisaalta kun ei tiedä syövyttääkö bensa sen sitten ja kohta on kaasari tukossa sulanutta muhjua.

Päätin yrittää tehdä kuten "isot pojat netissä".

Valoa, tinaa ja kolvi. Ensin raaputtelin pois haljenneen kohdan ympäriltä sillä mattopuukolla messingin pintaa. Liat pois ja vähän raapooksia, jotta ei ole ihan niin sileä pinta.
Sen jälkeen kolvilla lämmittelin sitä hetken ja lopuksi tinaa kolvin kanssa.
Äkkiä tina suli siihen ja ees taas kolvilla vetelin, jotta koko halkeama täyttyisi tinasta.
Ei siitä kaunis tullut. Ei niin kaunis kun netissä "isoilla pojilla". Mutta siitä tuli pitävä.
Tinakin tuntui pysyvän, vaikka vähän kynnellä sitä koitin reunasta nyppiä.

Tällä mennään. Ei tuosta kuvasta selvää saa, mutta tuollainen siitä tuli.





En tiedä mikä sen halkeamisen saa aikaan?
Onko se tärinä ja 30+ vuotta?
Vai onko se kenties joku kosteus, joka jäätyy putkeen ja halkaisee sen? (tuskin)

Jokin sen halkaisee, mutta onneksi korjaus ei ole vaikea.
Jotkut ovat repineet koko messinkiputken irti ja tehneet tilalle uuden messinkiputken.
Tämä oli helpompi ja nopeampi koittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti